lauantai 1. joulukuuta 2012

Sahalahden saunatiellä pikkujouluissa.

Joulua ennen on aina pikkujouluja sen ettei niitä kerkeä kaikkia käydä. Itselläni kuitenkin on enemmänkin ettei meinää minnekkään päästä. Kuitenkin olin varannut vapaaksi 23-25.11.2012. Jäsenleirille oli kuitenkin päästävä tavalla tai toisella. Leiri oli tarkoitettu kase ha finlandin jäsenille, ja samalla siina pidettiin pikkujoulun tynkäiset.
Savosta meitä meni vain kaksi naista. Matkakin tuli sitten tehtyä seikkailun kannalta. Navigarit eivät tosiaan aina kerro oikeaa reittiä joka olisi lyhin, mutta ne kertovat reitin jonka varrella ei tasan varmasti nukahda rattiin. Siinä sitten mentiin mutkia pikku kylien kautta, mutta perille päästiin. Paikka oli syrjässä mutta hyvin idyllinen pieni hirsitorppa. Tarkoituksena oli siis treenata ja nukkua samassa paikassa. Sali oli sopivan kokoinen pienelle ryhmälle, kunhan siirteli pöytiä edestä pois. Ensimmäiset harjoitukset olivat tunti saapumisen jälkeen. Paikat sitä jo odottivatkin että päästiin treenaan. Harjoitukset piti Jani Somppi. Hänet tuntien pystyi odottamaan että harjoituksen jälkeen pää on sekaisin, hiki virtaa, ja miettii että mitenkäs sitä vois päästä vielä nopeammin. Treenit olivat nopea tempoiset, tarkoituksellisesti hän siirtyi nopeasti aina tekniikasta toiseen, sekoitti pakkaa. Ajatuksena oli saada nopeutta liikkeeseen niin käsiin kuin jalkoihin. Tuolloin en oikein ymmärtänyt tuota täydellistä ajatusta mikä tässä treenaamis tavassa oli, mutta sekin valkeni minulle lauantaina.

Perjantai ilta ei venynyt ihme kyllä kovin pitkäksi. Menimme minun mittarissani aikaisin nukkumaan jo puolilta öin. Kaverini mirka nukkui kuin tukki, kuume taisi olla hänellä nousemassa. Lauantaina sitten noustiin ylös jo yhdeksältä. Selkä kankeana, ja ajattelin sen johtuvan pehmeästä patjasta. Viereiselle sängylle (ainoa sänky) katsottuani sieltä kurkkaa vieläkin kipeämpi, nuhaisempi, henki vinkuvampi mirka. Siitä tuli siis hänelle lepopäivä, tai oikeastaan valokuvaaja. Kuvaaminen ei tainnut kuitenkaan hyvin onnistua, kun mirka nukkui kuin tukki välillä tapahtui ja kuului ympäriltä mitä vain.
Lauantain treenit ensimmäisenä veti Toni Gallen. Nyt sitten mentiin enemmän liikkumiseen. Harjoituksessa  aloitettiin ihan alusta miten karatessa liikutaan. Koitettiin unohtaa aiemmin opittu muuten, paitsi keskivartalon koonto ja piukat pakarat. Nyt etsittiin siis sitä mistä kaikki liike lähteekään liikkeelle. Harjoitukssa hypittiin, työnnettiin kuulaa ja heitettiin keihästä.... oikeasti tehtiin kuitenkin karatea, mutta käytettiin visuaalista toimintaa harjoittelussa mukana. Ja oikeesti siinä alkoi huomata kuinka nopeentui liikkeet ja koonto pysyi. Kädet pääasiallisesti otimme Niirasen "Jape"n harjoituksissa mukaan. Idea jatkui samana, teimme vain nyt käsillä enemmän. Viimeisenä harjoitukset piti Sompin Jani taas. Nyt alkoi uudelleen taas pään sekoitus. Tehtävät bunkait, ja liikesarjat olivat lopulta samat kuin toistenkin harjoituksissa, mutta tempo oli taas hyvin nopea. Itse en pystynyt tekemään oikeestaan mitään harjoitusta loppuun asti, tai siltä se tuntui. Lopulta purskahdin itkuun kesken treenin. Vieläkin on tunne ettei itku ollut täysin minun omaani, mutta myönnän että turhauduin myös itselleni kun ei homma pelittänyt.

 Harjoituksien jälkeen pidimme rentoutumisen. Pareina menimme lattialle makaamaan kun pari hoiti meitä. Jani kertoi oman näköisen hoito tavan, mutta epäilempä tuliko kaikkien ihan täysin luonnon voimalla tehtyä, kyllä siinä omaakin reikiä tulee väistämättä. Sitä kun ei voi aina estää. Parini hoiti minua, jonka aikana itse näin sinisen eri sävyjä. Myöhemmin kun taas hoidin häntä näin vihreän ja keltaisen sävyn. Silmät olivat koko ajan kiinni. Myös silmiin tuli muitakin asioita, mutta niistä en kerro .

Koko teeni viikon aikana koin erilaisia vaivoja, mutta ne eivät olleet omiani. Niistä sain varmuuden toisilta jotka kertoivat omat vaivansa. Kuitenkin koen että meno tampereelle asti oli aiheellinen. Sain taas lisää virtaa, ja koin uusia kokemuksia. Harmi vain että mirka oli sairaana ja joutui seuraamaan meidän harjoituksiamme sivusta. Kiitokset kaikille treeneissä olleille, hauskaa oli ja hyvät treenit olivat myös. Siitä hyvä esimerkki on se, että vedin sitten seuraavana maanantaina karatessa treenit. Ekat vihreävöisenä ja ekat täysin karatea olevat treenit. Kokosin treenit janin ja tonin treenejä yhdistäen. Siitä sitten tuli sellainen treeni, että sain kaksi miestä suuttumaan kesken treenien itselleen. Oltiin hikisiä, mutta tyytyväisiä. Se että saa meidän karaten pojaat muriseen itselleen on tavallaan yksi saavutus minun matkallani.

Kulunut viikko on sitten ollut erittäin raskas niin töissä kuin vapaalla. Töissä on ollut haastavia potilaita ja työparin kanssa pitkiä keskusteluja . Vapaat on sitten mennyt nukkuessa, kun ei ole tainnut univelkoja muuten saatua pois. Se menneissä viikoissa on ollut, että tullut mietittyä asioita joka kantilta. Silloin voi tajuta jotain asioita joita on kokenut aiemmin, tai joita on tuntenut olevan hätänä. Koitan kertoa tässä ystävälleni, vaikka et olekaan minulle mitään kertonut koen sinun huolen, vaivan ja surun kehossani. Tiedän sinun olevan kipeä, mutta se on hoidettavissa. Ja uskon vielä hyvinkin vahvasti että suurin haaveesi tulee vielä toteutumaan tavalla tai toiselle. Toivon että reiki lähetykseni ovat olleet sinulle avuksi.Tämä tunne on ollut yksi vahvistus itselleni taidoistani, en kuitenkaan vielä kaikkea osaa sanoa miten niitä teen tai koen.  Odotan kevättä, jolloin Martiina ja Dirk tulevat suomeen kesämökilleen. Tuolloin saan lisää asioihin selvyyttä.  Voin kuitenkin tehdä jotain sellaista mitä en aina itsekkään tiedosta. Mutta Onneksi minun taitoni löytyvät myös lääketieteestä, joten uskon niihin.

Taisin luvata jotain tuolla leirillä, alkaa treenaamaan vyökokeeseen. Pikku hiljaa, kunhan jaksan tässä työn ohella. Mutta kyllä se varmaan helpottaa kun vielä saan tuon koulun ensi viikolla loppumaan. Tiistaina olisi sitten näyttökokeen tekeminen, ja siihen jännitän. Taidanpa tehdä joitakin hengitysharjoituksia ennen näyttöä jotta pysyn rauhallisena. :) Tällaise olivat minun kuulumiseni tällä kertaa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Syksyn ajan mietteitä

Kesä vierähti hutinalla. Sen jälkeen on ollut kiirettä samaan tapaan niin paljon että hyvä kun perässä itse pysynyt. loppu kesästä alkoi sairastelu kierre jonka loppumiseksi oli otettava itseään niskasta kiinni ja rauhoitettava tuota liikkumista. Mutta millään en luovu karaten harjoittelusta enkä lenkkeilystä. Kuitenkin nyt syksympänä on pitänyt oikein itsensä rauhoittaa tavalla tai toisella. Nyt aikaa onkin kulun kutimet kourassa  tai virkkuu koukun heilunnalla. Kyllä sitä jotain tuostakin on syntynyt ihan käytettäväksi asti. Keho näyttää haluavan välillä otettavan rauhallisemmin joten sitä on siis vain kuunneltava.
Tässä on sitten ollut aikaa kuunnella mitä tuo keho kertoo. Sitä kun osaa kuunnella, on sitä helpompi hoitaa. Kesän reissun jälkeen olen alkanut huomaamaan osaavani uusia asioita, tai olen vanhoille saanut uuden nimen. Olen pienestä pitäen nähnyt enne unia. Niitä näkee myöt äitini sekä muita suvun naisia. Nyt olen alkanut tuntemaan myös enne tunteita, toisten vaivoja saan helpommin selville. Tälle kaikelle sain siis nimen. Olen reiki. Loogistahan se on, reiki on yhteydessä karateen mutta se on ollut minussa jo lapsesta asti. Tämän ymmärtäminen on ollut vaikeaa, ja sen tiedon saanti on vaikeaa. Itse nojaan paljossa tieteeseen, ja sieltä olenkin etsinyt tietoa reikistä. Asia on hyvin laaja ja sitä voi löytyä monelta kannalta asioita, suurinta osaa en kuitenkaan sisäistä. Reikillä on monta eri nimeä, joten sekin vaikeennuttaa tiedon löytöä. Lopulliseen tyytyväisyyteen tulen kemian, fysiikan, psykologian ja fysiologian kautta. Lyhennettynä lämpö on energiaa, Läheisyys, hyvänolonhormooni, tunto, kuudes aisti, jne ovat siis löydettävissä tieteestä. Jokainen muistaa tilanteen kun lapsena sain kolhun vaikka polveen. Aikuinen kun puhalsi "pipiä" ja asetti käden kipeän paikan päälle lieveni kipu. Tämä on reikiä konkereettisimmillaan. Vielä en tiedä paljoa, vain pienen pienen murto-osan reikistä, mutta se kyllä alkaa valkenemään pikku hiljaa. Paljon kuitenkin olen oppinut itsestäni. Olen aina lukenut toisia ihmisiä hyvin heidän kehonkileln kauttaan, olen jotenkin kokenut vahavasti millainen toinen on persoonaltaan. Nuo ovat aina osuneet oikeaan. Samoin enne uneni, joskus hyvinkin tarkkaan toteutuneet. No mutta tämä tästä asiasta.
Viime aikaisin tutkimusmatkani olen tehnyt kilroyn sivuille lähi-idän akselille. Ensi keväänä maaliskuussa olisi leiri kuwaitissa, joka on alkanut minua kiinnostamaan. Tuli vain vahva tunne että sinne mun pitäis mennä. Matkankin saisin ostettua veronpalautuksilla. Vielä kun tarkan ajankohdan saisi selville. TOinen vaihto ehto olisi portugaliin samoihin aikoihin.Vielä en ole ketään mukaani saanut innostumaan aiheesta, joten olen jo vara suunnitelman tehnyt että voin lähteä vaikka yksin. Ostin myös tuolta erätukusta sopivan rinkan reissuja varten. Vielä siis pähkäilen mitä teen.
Pikkujoulu kausi on täällä nyt. EN pääse kuitenkaan kovin moneen mukaan, mutta eikös se tule hyvin takaisin kun se johon pääsen kestää kolme päivää. :) Joten odotan nyt kase ha finlandin jäsenleiriä ja "illanviettoa". Leiri on kahden viikon päästä, joten ei enään kauaa tarvitse odotella. Lähempänä on odottamista myös. Olen ollut erikoistumisopinnoissa, ja tässä päivän sisällä pitäisi tulla tieto millaisen lopputentin  sain tehtyä, joutuuko uudelleen uusimaan vai menikö läpi. Yleensä mulla on tunne jos läpi on, tai ei ole, Mutta nyt sitä ei tullut. Ei vielä muutaman päivän jälkeen päinkään en tiedä kuinka meni. Joten nyt taidan mennä katsomaan sähköpostiani jos sieltä jotain tietoa olisi jo tullut.

Kuvassa nyt siis syksyn aivojen jumpan tuotokset. :D 


tiistai 21. elokuuta 2012

Äänettömyyden kautta taas uuteen nousuun..

Sitä tässä on viikkoja kulunut viime kirjoittelun. Espanjan reissun jälkeen on pitänyt ihan ottaa rennosti. Se vanha viisas tieto, että kun ulkomailta tulee suomeen sairastuu pätee tosi hyvin. Meni varmaan viikko suomen mantereella kun alkoi limaisuus tulla. Ja lopulta heinäkuun puolessa välissä alkoi kadota ääni. Juuri kun oli karate leirin suunnittelu kotipaikkakunnallani. Vielä siinä touhuta sen mitä pystyi. Leiri kuitenkin pidettiin, itse keittiössä häärien. Vaikkakin ääntä ei tuolloin kuulunut mitään. Pääasia että toiset pääsivat treenaamaan.
Elokuu onkin mennyt levätessä, marjoja poimiessa ja töitä paiskiessa. Sairastelun jälkeen on pidettäväkin lepoa kaksi kertaa sen määrän mitä on sairaspäiviä. Eli tässä kuukausi on vierähtänyt siltä osin hyvin. Joten nyt tämä viikko on alkanut pikku hiljaan liikkua taas ohjelman mukaan. Nyt on sitten sykemittari mukana juostessakin, jotta syke pysyy kohtuu arvoissa. Sitä kun ei halua mitään sydänlihastulehdusta aikaiseksi. Karate treenaaminen alkaa siis uudelleen, ja kaikki pitää aloittaa taas alusta.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Karateleiri reissu cadiz:n 2-10.7.2012.

Keväästä odotettu reissu on sitten käyty läpi. Matkalla oli seikkailuja ja nautintoja, unohtamatta pientä fyysistä rasitusta. Siitä onkin aikaa kun viimeksi ulkomailla kävin, kuusi vuotta ainakin. Nyt kun sain sopivan syyn alkaa suunnitella reissua, niin sen sain sitten aikaseksikin järjestää. Jotenkin yksinään eloaikana tuo reissaaminen on ollut jotenkin haasteellista. Eikä sitä oikein yksinkään halua lähteä minnekkään suomea kauemmaksi. Nyt kuitenkin senseini Laura oli halukas lähtemään mukaan, joten eihän siinä muuta kuin alkaa matkaa suunnitteleen. Lopullinen päätös lentolippujen ostoon tapahtui nopeaan. Se oli huhtikuun puolivälissä keskellä yötä puhelimessa, kun päätimme että nyt sitä ostetaan ne liput. Matka ei ollut mikään valmispaketti, vaan kaiken itse suunnittelimme ja rakensimme reissun omanlaiseksi. Lennon otimme kilroylta ja lensimme Lufthansan koneilla. Voin suositella kaikille tuota lentoyhtiötä oikein hyvällä mielellä. Palvelu oli niin mennessä kuin tullessa samaa tasoa kuin finnairillakin. Matkalla tarjoiltiin pientä syömistä. Ainoa haitta jonka palvelusta voin sanoa oli dusserdorfin lentokentällä olevan palveluhenkilöstön lufthansan pisteessä. Koitimme saada merkinnän tietoihimme että tarvitsemme erikoisruokavalion takia sopivan ruan jota syödä. Nainen alkoi paasata ettei mitään ruokaa pitäisi euroopan lennoilla tarjota, mutta ohjehan on että jos lento on yli 2 tuntia pitkä tulee silloin ruokaa. No sitä ei sitten saatu vaihdettua. Joten tyydyimme siihen. Lentokoneessa henkilöstö oli ystävällistä ja antoivat hedelmiä jos emme voineet syödä tarjottua ruokaa.

Matka siis kävi yhden laskun kautta madridiin. Alku pysähsyksen olimme dusserdorfissa. Itä-saksan kausi näkyi vieläkin hyvin ympäristössä ja taloissa. Suomalaiselle oli hiukan shokki nähdä kuinka siellä pidettiin luontoa ja asuinalueita yllä. Teillä ja puistoissa oli roskia sen mitä kerkesivät laittaa. Varmaan siellä olisi kauempana keskustasta ollut siistimpää, mutta jos keskustassa ollaan niin kyllä sekin olisi hyvä olla hyvin kunnossa pidetty. Seinillä oli piirroksia ja kirjoituksia. Jotenkin sitä mietti miten siellä joku voi viihtyä. Sitten kun menimme rauhalliseen ja oman laisesti sisustettuun kahvilaan, silloin sen tajusi. Vaikka myyjä ei osannut englantia, oli palvelu lämmintä ja hyvää. Sinne olisi voinut jäädä pitemmäksikin aikaa. Yöksi kuitenkin menimme nukkumaan lentokentälle. Yöllä saimme "ystävän" eräästä rouvasta. Hänet oli jätetty lentokentälle yksin. Hän puhui saksan ja sisilian sekoitusta. Siitä ei oikein kukaan saanut selvää. Sen mitä ymmärsin oli hän hädissään mihin mennä, ja mitä tehdä. Suomalaistytöt ovat kait jossain luotettavan ihmisen maineessa, kun meille voi näköjään jättää tavarat seurattavaksi kun itse lähtee tupakalle. Voi ainakin sanoa ettei se yö nyt tylsä ollut kun rouva piti meille haastetta ja tekemistä koko ajan. Kunnes jollain tavalla sain hänet nukkuun. En oikeen tiiä miten, mutta lopulta oli sööttiä kun hän nukkuin Lauran kanssa samalla tuoli rivillä päät vastakkain. Kyllä nautin siitä hiljaisuudesta.

Dusserdorfin keskustasta.
                                         
Elokuva aiheella oleva kahvila.
                                       
                                          
Lento madridiin meni hyvin nukkuessa, edellinen yö kun tuli nukuttua hiukan vähin torkuin. Marka jatkui espanjassa linja-autolla. Suomalaiset tytöt hiukan olivat kiinnostava näky, eritoten laura joka on luontaistaan blondi hiuksiltaan. Saimme katseita missä tahansa liikuimme. Ihmiset olivat kuitenkin ihanan auttavaisia, ja neuvoivat meidät oikeaan bussiin. Matka bussilla oli aika väsyttävä, ja nukuimmekin suurimman osan matkasta. Kuski ei oikein puhunut englantia, saatikka nyt suomee. Joten oli hiukan elekielellä pelattava. Nuoremmat espanjalaiset osasivat jonkin verran englantia josta oli paljon apua. Eri toten kun neljän tunnin jälkeen pysähdyimme ruokakaupan pihalle, jotta sai hakea juomista. Itse siinä pyrähdin nopeaan kauppaan, ja sieltä ulos tullessa... bussi kadonnut. . . Siinä kuulkaas sydän löi tyhjää. HELVETTI, MÄ OON YKSIN ESPANJASSA TÄÄLLÄ KORVESSA. Ei auttanut suomen sanat siellä. Siinä katselin ympärille ja huomasin pari poikaa jotka oli bussissa. Kyselin englanniksi missä bussi. Ei perkele asia mene jakeluun. Siitä takaisin sisälle. Haa Tuossa on vierus toverit. "Missä bussi" - " tankkaamassa, ollaan tauolla" "mikä hätä": kuului takaa ja käännyin. AI IHANA LAURA!.-  Hyvä että en hypännyt kaulaan kiinnni. Kyllä sitä kuulkaas säikähti kun mietti missä on, ja mitäs sitten jos oisin jäänyt sinne korpeen. No onneksi matka pääsi jatkuun kun bussi palasi tankki täytettynä.
Bussi matkan näkymiä.
                                        
   El toro. Näitä oli matkalla aina ennen maataloa. Myös flamengotanssijoita  oli samanlaisina merkkeinä.

                                     

Illasta olimme aika myöhään cadizizza. Hostelli oli juuri viimeisiä minuutteja auki. Pääsimme siis viime minuuteilla. Saimme hyvän ohjeen mennä baareihin syömään tapaksia. Ne muuten on aika täyttäviä perusruokia, eikä kalliita. Siinä sitten aloitimme matkan paikallisten kuppilassa ruokamatkan. Ja muuten oli hyvää.

Keskiviikkona pääsimme ensimmäisiin harjoituksiin vasta illalla, joten aamu olikin aikaa liikkua vanhassa kaupungissa. Hostellimme sijaitsi keskellä vanhaa kaupunkia, joten oli helppoa liikkua. Aluksi kiersimme kartan kanssa ympäriinsä, kameran kanssa. Päivällä saimme hostellin työntekijän mukaamme pitämään ohjatun kaupunki kierroksen. Huonetoverimme, englantilaiset tytöt, olivat mukana kiertelemässä. Voi sanoa että kierros oli oppaan oman persoonan mukainen, eläväinen ja mielenkiintoinen. Oppaamme oli amerikkalainen mikael, joka oli tullut (yllätys, yllätys) naisen perässä cadiziin asumaan. Kiersimme varmaan kolmatta tuntia kylillä, saaden sellaista tietoa jota ei normaalisti opaskierroksilla tule esille. Esimerkiksi kuinka moni tietää että Helle Berry ei ite ollut kohtuksessa 007:ssä nousemassa merestä, ja tuo kohtaus on muuten kuvattu cadizizza. ALkuperäisessä paikassa oli ollu elokuvan aikaan mellakoita ja vaarallista olla, joten ohjaaja oli päättänyt tulla cadiziin jossa ranta oli samanlainen. Ja Hellen mielestä tuolloin meri vesi oli liian kylmää, joten näyttelijän stuntti oli sitten ollut  vedesssä. Niin miehet se teidän päiväuni ei ole Helle Berry :)

Nähtävyyttä oli paljon, ja kaikkea emme kerenneet käydä edes sisältä katsomassa. Mutta se tärkein jonka takia olimme siellä oli karate leiri.  Iso senseimme Dirk Heene oli pitämässä caditsissa kesäleiriä. Meitä oli suomesta viisi. Sopivan kokoinen iskuryhmä edustamaan suomea. Kuulimme että oli ensimmäinen vuosi kymmeneen vuoteen kun leirillä oli ulkomaalaisia harjoittelemassa. Ihme, kun paikkahan on kuin paratiisi. Säät kun sallii niin se on mielestäni parempi paikka kuin jokin kanariansaaret. Matkatoimistot eivät siis ole vielä löytäneet täysin euroopan yhtä vanhimmista kaupungeista matkakohteekseen. Se oli meille parempi, saimme aika "rauhassa" treenata.

Leijonat oven kahvoina
Kaduilla oli paljon kaunista ja katseltavaa


Valot ja varjot, kaunista ja eleganttia


Matkan aiheuttama turvotus näkyy.
 
Kauppatorin seinässä paikallisten omia kuvia



Jokaisen makuun omanlainen ranta


uuden ja vanhan cadiin (gadiz) välinen portti
Kasvitieteellisessä oli paljon kasveja eripuolilta maailmaa.







Harjoitukset pidettiin suurelta osin liikuntahalilla. Siellä oli samaan aikaan uimakilpailut ja jooga kurssi. Ilma sisällä oli kosteä ja lämmin. Espanjalaisista muuten lähtee kovasti ääntä. Oli työ ja tuska kuulla mitä Dirk ohjasi edessä, joten elekielen ja liikkeitä seuraten piti päästä jyvälle mitä tehdään.

 Harjoitukset keskittyivat hengityksen yhdistämiseen liikkeeseen, samalla pitäen kime hyvänä. Katana oli Heian sandan go. Aluksi siinä meinas mennä eteen päin, perusmuodon mukaan. Mutta pikku hiljaa se alkoi mennä jouhevammin. Tekki nidan oli toisena katana, kuulin sen olevan 2:s danin vyökokeeseen kuuluva kata. Ja siinäkin pysyin aika mukana. Molemmista katoista harjoitukssissa käytiin bunkait. Sekä lisäksi oli liikesarjoja bunkai harjoituksina. Itse pääsin aika paljon harjittelemaan espanjalaisten parina. Ja kovaa sai tehdäkin. Ei ollut muuten kertaakaan etten olisi ihan läpi märkä ollut. Vaikka lämpötilalla olikin osuutta asiaan, mutta kyllä se treenikin oli hikoiluttavaa. Perjantaina olimme rannalla, hotelli viktorian rannalla. Lämpötila ja sää oli kuin suomen kesässä. Harjoitukset olivat ihanat tehdä hiekassa. Haastetta saimme sopivasti hiekassa pystyssä pysymisestä lisänä. Perjantai olikin rankin päivä kolmine harjoituksineen ja joogalla terästettynä. Päivälla siestan aikaan otimme aurinkoa rannalla, ja kuvasimme rannalla toisiamme, Laura, Marko ja minä. Joitakin kuvia niistä saatiin jopa onnistumaankin.

Illalla jooga oli aika raskasta. Luulin että se olisi ollut enemmän lihaskunnon palautusta ja venyttelyä, mutta se olikin lihaskuntoa täysillä. Liikkeet olivat vaihtelevasti keskivaikeista vaikeisiin. Itselleä hiukan tuo astangajoogan hallitseminen sekoitti liikkeitä. Tein kuulemma liikkeet heidän mielestään väärin, kun tein astangajoogan tapaan. En itse olisi kylläkään ohjannut noin vaikeita liikkeitä ensikertalaisille, mutta se oli sen ohjaajan tapa. Hiki siinäkin tuli.

Perjantaina illalla kuulkaas maistui ruoka ja uni kaikkien rääkkien jälkeen. Ja kylmä suihku, kun oli sattunut nukkuun siestan aikaan rannalla ja poltin olkapääni. Vauva öljystä oli apua. Oikeesti siinä hyvä vinkki kaikille. Ottakaa vauva öljyä mukaan ulkomaille, se kun vastaa ceridal voidetta ja on halvempaa. Oma palovammani ei kovin ollut kipeä, vaikkakin aika paha se oli. Nopeastihan tuo sitten parantui.
Lauantaina oli sitten hiukan helpompi päivä. Kahdet harjoitukset ja illasta syönti. Päivän aikana huomasin että en ihan urvelo ole. Sitä kun oli sellaisten parina ollut koko viikon lopun, eritoten lauantaina ja vielä sunnuntainakin että kovaa sai tehdä. Suurimmaksi osaksi olin musta vöisten kaverina. Vaikkakin aivot tarvii aikaa tajuta mitä tehdään, mutta sitten ku ne tajuu niin höyryveturi menee eteenpäin. Ja olihan tuo ihana kuulla kun oma senseini Laura antoi hyvää palautetta, että hyvin sitä meni. Ja vielä kun Dirk: kehui. Siihen päälle kun vielä Juan paplo kiitti harjoituksesta jonka hänen kanssaan tein 100% lasissa. Hyvältä se tuntuu kun kuulee ettei ihan tompelo ole. Mutta maan tasalle laskeennuin heti kun katson vyötäni, vihreä.Joten vielä opittavaa on ja paljon.

Sunnuntaina lähdimme aikaisemmin bussilla takaisin madridia kohden. Joten emme kerenneet olla kuin yksissä treeneissä. Olisimme mielellämme olleet vielä viimeisissäkin, mutta nyt siihen ei ollut aikaa. Loppu päätöksenä oli kuitenkin että matka meni hyvin, ja sain kipinän alkaa suunnitella ensi vuodeksi uutta reissua. Jos vaikka espanjassa, ranskassa tai jossain muualla kävisi leirillä uudelleen.  Sanonta että ei oppi ojaan kaada, on hyvä tässäkin. Paluu matkalla oli kiva katsella kuvia ja olla tyytyväinen mitä on tehty.
Paluu lento olikin nyt madridista frankfurttiin, länsi-saksaan. Saksan ero idässä ja lännessä näkyi selvästi. Nyt kaupunki oli siistimpi. Nähtävyysiä oli sielläkin paljon. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisi vielä enemmän voinut olla kierreltävää. Yö sujui aika paljon vilkkaammassa lentokentällä kohtuu hyvin. Vuorotellen nukuimme ja vuorotellen valvoimme. Taasen huomasi kuinka suomalaisiin luotetaan. Eräs mies nukkui vieressämme rennommin, ku huomasi meidän tulevan viereen. Jätti välillä kärrynsä vartioimatta, luottaen että me kyllä sen perään katsotaan. Suomeen palasimme siis tiistaina päivällä. Täällä oli kuulemma koko matkan ajan ollut huonot ilmat, paitsi palatessamme oli aurinkoista ja lämmintä. Kaverimme Marko oli lentänyt toisella lentoyhtiöllä ja olikin meitä jo vastassa. Hän oli tuonut minun autoni lentokentälle juuri ennen kun tulimme. Kiitos Markolle tuosta ja siitä kun saimme auton sinun pihallesi. Niin  ja kaitpas sitä pitää Tuulaakin kiittää etähuollosta jota saimme kaikki tuonne harjoituksiin jotta jaksoimme tehdä ja nauttia treeneistä.


Voin suositella teille kaikille cadizia niin nähtävyyksien, rantojen, maisemien ja liikunnankin puolesta. Tuntemattomampi paikka meille suomalaisille, mutta espanjalaisille se olikin paljon tutumpaa loma-aluetta. Jos ei tykkää rysä-kohteista on cadiz sopiva, ja rauhallinen ainakin meille suomalaisille. Ruokakulttuuri on hyviin suomalaisille sopivaa, ja ne ovat hyviä. Sieltä löytyi sopivaa ruokaa myös erikoisruokavaliolliselle, eikä nälässä tarvinnut olla. Hyvät tuliaisetkin sieltä löytyy. Viinit olivat halpoja, jotenkin espanjalaiset eivät tunnu arvostavan omia viinejään, ja ne olivatkin halpoja. Joten itselläkin tuli muutama viini matkassa suomeen. Ja muuten hyvää viiniä onkin, tuossa juuri yksi pullo aukaistuna.












Kiitos kaikille hyvistä treeneistä jotka saimme cadizissa tehdä. Gracias por la los entrenamientos.  Con tora razòn yo recomendar para cadiz. Bien venido para nosotros.




keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Matkaa odotellessa.

Viime viikko meni töiden merkeissä hyvin ahkeraan. Vapaat meni sitten nukkuessa suurelta osin. Työskentelen vuorokausi työssä päivän tai kaksi kerrallaan. Viime viikolla oli kuitenkin mahdollisuuksia liikkua jopa töissä. Tavoitteenani on kulkea pyörällä mahdollisimman paljon, auto saa kiltisti olla tuossa pihassa. Kahdestakin syystä. Ensinnä tällä hetkellä bensan hinta on korkein muistiini. Melkein 1.8€ litralta. Siinä ei siis kovin paljoa rellestetä huvikseen autolla. Toiseksi viime syksynä lupasi Tehyn-kuntoutuksessa käyttää kaikki mahdollinen aika hyväksi liikkua jotka vain voi. Aina ei kuitenkaan voi.  Viikko sitten ihmettelin kun pyörrytti karaten harjoituksissa. Sitä onneksi mittasin verenpaineet, niin löytyi syykin. Paineet oli taas niin matalalla, ei ihme kun silmissä musteni. Keho kertoo kyllä koska on hyvä vähän huilata. Sitäpä tässä oon koittanut tehdä. Kuitenkin joka päivä olen koittanut liikkua vähintään puolen tunnin edestä. Lenkillä käynti oli perjantaina jo paljon helpompaan. Joten uskalsin pukea karate puvun päälleni. Lauantaina meillä kun oli kuntamme 90-vuotisjuhlat. Kävimme esiintymässä karateväen kanssa tilaisuudessa. Itse kuitenkin koitin enemmän olla puhujana kuin tekijänä. Sekin oli kyllä tarpeeksi sydämmen sykettä lisäävää. Näytös meni hyvin. Katsomosta kuului ääntelyitä että hullu toihan käy kipeää. Mutta lopulta väki oli hyvin otettu eityksestä.

Maanantaina sitten oli karaten harjoitukset edessä. Sopivan rääkiiin jouduttiin kun ohjelmassa oli Hangetsua. En muuten ollut aiemmin sitä kataa tehnyt, mutta lopulta se oli ihan helppo kunhan sen vaan hoksasi miten tehdään. Hengittäminen ei vaan itsellä ihan mennyt kaikissa ihan nappiin. Niin ja asennoissa on vielä paljon treenattavaa. Tiistaina sitten kävin pyöräilemässä kaverin luona suunnittelemassa espanjan reissua. Eli enään 19 päivää lennon lähtöön. Mennään Cadizin rannelle treenaamaan karatea. Saa nähdä kuin suomalais tytöt sieltä rusinana palaapi, lämpöä kun on luvattu lähemmäksi 40C:sta. Nyt on sitten reissu suunniteltu kokonaan. Pikaiselleen kun laskee koko reissun hinnan tulee se lähelle samaa kuin valmismatkan ostokin. Mutta itse suunnitellussa on enemmän seikkailuja ja toimintaa. 40km pyöräily ei ollut siis turhaa. Siitä on kohta seitsemän vuotta aikaa kun viimeksi olen lentänyt tai ulkomailla käynyt. Nyt siis tästä nautin. Matka on palkinto vyöstä. Sekä vuosi sitten lupasin itselleni jos valmistun sairaanhoitajaksi, niin lähden ulkomailla. Odottan siis reissua kuin kuuta nousevaa. Työtkin tuntuvat luistavan ihmeen nopeaan, vaikka haasteellisia välillä ovan. Tässä nautin siis suomen kesästä ennen kuin Espanjaan lähden. Hyvää säätä onkin luvattu juhannukseksikin. Toivotaan vaan ettei kukaan saa päähänsä seistä veneessä pikku huppelissa. Nauttikaa kesästä, mutta muistakaa turvallisuutenne olitte missä kunnossa tahansa. 

Tavoite seuraaville viikoille: liikkua ja nauttia suomen kesästä. 


Sain Lauralta haasteen. Joten vastailen siihen tässä samalla

1. Mikä on tuskaisin käsityömuistosi?
 Virkattu pöytäliina. Siitä sain jotenkin aikaa sipulipussin. Tai niin sitä toiset kutsui.

2. Asutko talossa, jossa haluat asua loppuikäsi?
En. Suurella todennäköisyydellä tulen elämäni aikana muuttamaan vielä useita kertoja.  

3. Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa seuraavaksi?
  En varmaan aloita uutta, mutta olisi ihana saada taas aikaiseksi enemmän valokuvata, maalata, piirtää.

4. Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa? Tykkäsitkö?
Jos ihan oikein muistan niin viimeksi kävin katsomassa härmän. Tai sen ainakin muistan katsoneeni :) Ja kyllä tykkäsin. Melkein itkin kun kaipasin niin pohjanmaan murretta. 

5. Mikä oli lempilelusi lapsena?
  Niitä oli paljon. Varhaisin oli Apipapi, apinia joka katosi muutossa ollessani 4v.

6. Mikä on onnistunein käsityösi?
Minkähän niistä oikein valitsen onnistuneimmaksi. Posliininmaalaus on kanssa käsityötä, mutta enemmän taidetta. Olisin valinnut niistä, mutta nyt pitää oikein miettiä. Varmaan talvitakki jonka tein joskus itselleni aikoja aikoja sitten, kun vielä oli aikaa harrastaa käsitöitä enemmän. Viimeisin ja käytännöllisin taisi olla huopakinttaat ja tossut.
 
7. Kuinka paljon sinulla on lankoja varastossa?
Korimainen arkku on täynnä. Siellä odottavat tekemisen puuskaa.  

8. Kuinka paljon sinulla on puikkoja ja koukkuja?
 Sen verran että sukan, tumput, sormikkaat, puseron kudon, sekä virkkaus välineet joilla pärjää.

9. Onko sinulla lemmikkejä? Mitä ja minkä nimisiä ja luonteisia?
  Jos noita pölypalloja lasketa jotka aina välillä kertyy, ja siivotessa katoaa, ei lasketa- Ei yhtään tällä hetkellä. Olisin kova eläinten ystävä, mutta allergiat hiukan pitää aisoissa tuota lemmikkien hankintaa. Olen kyllä haaveillut kilpikonnasta, sille kun ainakaan olisi allerginen.


10. Hartain toiveesi, jonka julkisesti voit esittää?
  Niitä on monta, saada rahaa jostain helpottamaan elämää on ainakin ensimmäinen haaveeni. Toinen olisi laihtua vielä seuraavat max 10kg. Kolmantena pysyä terveenä pitkään ja onnellisena. Eikö tuossa ole jo aika isoja asioita. Enemmänkin olisi, mutta kohtuus kaikessa.

11. Mitä odotat tältä kesältä?
  Lomat on melkein pidetty, paitsi yksi viikko jota odotan. Eli kahden viikon päästä lähden espanjaan karaten leirille. Sitä olen kait odottanut huhtikuusta lähtien, lippujen ostosta asti.

En oikein ossaa sanoa kenelle laittaisin haasteen seuraavaksi.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Rentoutusta ja taistelua siitepölyä vastaan.

Viikko kulunut telttaillessa ja nokka kiinni kirjassa. Suosittelen teille toisillekin lukemaan Harry Potterit, jotka niitä ei ole vielä lukeneet. Kirjassa tarinat kerrotaan eritavalla kuin elokuvissa. Niihin oikein tuntuu jäävän kiinni. En itse ole mikään lukutoukka, mutta nämä kirjat ovat menneet kumman nopeaan. Pakko välillä pitää taukoa lukemisesta etten ihan siihen jumittuisi. Loma on kulunut pitkälti liikunnan parissa, joten päätin viimeisen viikon olevan rennoin ja luonnon helmassa rauhallisin. Vietin kaksi päivää mökillä, sivistyksen ulkopuolella. Kuitenkin ilma oli niin huono toisena päivänä en viettänyt kuitenkaan kuin yhden yön siellä. Joka kerta kun mökin takkaa lämmittää, on koko mökki savun peitossa. Ihan häkämyrkytyksen estämiseksi nukuin siis teltassa. Ensimmäisenä iltana en lämmittänyt saunaa, vaan menin käymään ystävällä saunomassa. Mökillä oli muuten rauhallista, paitsi majava säikytteli. Väillä kuului räpinää, ja polskahtelua, puun kaatumista jne. Siinä sitten illastä teltalle tein pienen pesän, ja otsalamppu päähän kirjan lukuun. Sitä sitten olin nukahtanut kesken luvun jo aikaisin. Mutta eikös joku herättänyt taas touhuilullaan aamulla. Oikeastaan hyvä kun majava herätti. Oli niin kylmä että höyry tuli hegityksestä. Vaikka nukuinkin makuupussin ja kahden armeijan viltin alla, ei kasvot kuitenkaan tuntuneet tarkenevan. Makuupussissa oli kyllä lämmintä. Kuitenkin nousin ja lähdin lämmittämään saunaa. Siinä sitten yö vierähtikin lukiessa ja torkkuessa saunassa. Aamulla sitten keitin kahvit ja puuron kiukaalla. Siellä pystyi olemaan kun ei pitänyt lämpöä liian korkealla. Ilma alkoi olla lämmin ja aurinko jo jonkin verran paistaa kun päätin että olisi hyvä oikein saunoa. Muuten ajatus oli ihana, mutta jälki seuraus ei. Pesin itseni jokivedellä jonka lämmitin muurissa. Eikö siitä sitten ole kärsinyt pari päivää sen jälkeen. Heti samana iltana nousi isot paukamat keholle. Olisihan sitä pitänyt arvata että ei noi allergia lääkkeet kaikkea estä. Joten nyt sitä on kärsinyt kutiamisesta allergianäppyjen takia.

 Kotia palattuani olen saanut voidella kaikella mahdollisella voiteella mitä vain olen keksinyt. Aloe vera + hunajavoide ja lavantelivoide ovat olleet parhaimpia kutinan lievityksessä. Niiden avulla kävin lauantaina kajaanissa karate-harjoituspäivässä. Aina harjoituksien jälkeen kun muisti voidella ahkeraan, pysyi tila kohtalaisena. Harjoituspäivässäkään ei kovin montaa ollut. Olihan se odotettavissa, kun oli päättäjäispäivä. Mutta meitäkin meni täältä savosta kolme innokasta.  Harjoiteltiin tekki shodania urana, ja tuntu että olin välillä sekaisin kuin käki. Jotenkin vaan se oli toisin päin tehtynä kauhea vaikeaa. Lopulta se kuitenkin meni ihan hyvin. 
Nyt sitten tässä odotellaan töihin menoa huomenna. Työt alkaakin kauhean raskaasti. Tai oikeestaan on vain yksi työpäivä ennen kuin pääsen vapaalle, mutta viikon aikana on neljä työvuoroa joka on kohtuu määrä kun työvuorot on vuorokauden mittaisia. Joten alan siis siihen keskittymään. Ensiviikko onkin oma haasteensa taas. Pitää koittaa saada johonkin väliin liikuntaakin harrastettua. Eli ensi viiko tavoite on palata arkeen ja pyrkiä harrastamaan liikuntaakin.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Aurinkoinen viikko maalla ja vedessä.

Menipä viikko nopeaan. Sitä kun oli koko ajan jotain tekemistä jossa sai aivot ladata täysin muussa hommassa. Alkuviikon kävin kotosalla lomailemassa ja auttelemassa jonkin verran. Siinä päivät kului hyvin puita pinoten, pinot jäi vielä pystyyn. Lauantaina sitten palailin kotia. Kyllä tuossa matkalla menee kummasti aina aikaa ajella. Onhan tuota matkaakin hyvät 200km. Oma pieni koti oli pystyssä, kukkasetkin hengissä. Nyt oli pikku apulaiset olleet hyvin kukkasten kastelussa ja postin haussa.

Viikko kuitenkin huipentui kauniisiin Tahkon maisemiin. Melonta porukan kanssa lähdettiin aamulla ajeleen kymmenen kajakin kanssa Tahkoa kohti. Siellä rantauduttiin suljetun kioskin pihasta. Eihän sitä hoksattu että oli yksityinen alue. Pikkase oli omistaja tympee, kun ei ite tullut kysyyn keitä oltiin vaan oli soittanut vuokralaisille.  No ne sitten ajelivat kaukaa kahtoon keitä me ollaan. Vähän oltiin kuutamolla kun nainen ei ees alkanut järkevästi puhuun. Eka sana oli että eikö täällä kukaan sano ees päivää ja oosaatteko suomea. Ja kaikki tapahtui huutaen. Mistäs hitosta sitä tiedettiin mistään murrosta joka oli edellisenä yönä tehty lähellä olleeseen mökkiin. Meille oli ohjattu tulemaan kyseiseen rantaan, joten teimme vain sen mitä meille oli ohjattu.  Alkujaan se nainen aloitti kyllä väärällä soinnulla koko homman. Siirryin kiltisti huudon kohteesta sivummalle, jotta vetäjän saivat keskustella rauhallisena hälle. Lopulta rauhoittui niin että jopa kertoi meille missä hyviä paikkoja käydä nuotiolla. Eli jos menette tahkolle omatoimiselle reissulle, kannattaa etsiä yleinen venesatama, joka sieltä löytyy. Sitä kautta olisi parhainta mennä. Me ku oltiin jo aloitettu kahvilan rannasta veteen meno, jatkettiin homma loppuun. Palattiin vaan venesatamaan. Melonta retkellä itsellä ei ollut karttaa, mutta ei kartallisetkaan kokoajan olleet kartalla. Onneksi "oppaat" pysyivät edes kartalla. Sen verran vielä oli tulvaa, että maasto näytti erilaiselta. Siinä oli jotkut saaret muuttuneet ja toisia ilmestynyt.  Ilma kyllä suosi, aurinko paistoi ja tyyni ilma. Porukassa oli moni tasoisia melojia, kaikki pysyivät kajakin oikealla puolen. Koko reissuun meni aikaa 5 tuntia. Hyvin oli t-paidan hihat tehneet rusketusrajan käsille.  Kyllä siitä nauttii kun tuolla antaa mennä vain veden päällä. Aivot on relaoituneessa tilassa.


Valokuvissa on pikkasen väärä kellon aika ja päiväys. Sen kun vielä kamerasta osaisi vaihtaa niin auttais paljon. Mutta eikö ole normaalia että on ohjeet heitetty jonnekkin tosi hyvää talteen. Laitan kuvat joista ketään ei voi tunnistaa, mutta tunnelmaan voi päästä hyvin mukaan.

 Vihertävää näkyi olevan jo kaikkialla. Kaunis oli ilma, hyvä meloa.


 Meilla oli mukanan myös kaksikko kajakki. Näki että olivat ennenkin yhdessä meloneet jonkin verran, meni niin tasaseen melan käyttö.

 Hyvin rantauduttu ketunsaarelle. Käytiin katsomassa kivikautisia asutusaluetta. Niin no ei oikein oltu varmoja löydettiinkö niitä vai ei. Oli monttuja vaan maassa, vaikkakin lopulta täsmälleen samanmallisia ja kauan olleet siinä. Itelle tuli eka mieleen että onko tervahautoja, mut oli kuulemma oikeita talon paikkoja.


 Mustikatkin kukki jo, joten ei tarvitse tulla halla öitä enään.


 Järven pintä oli niin peilissä että pilvet siitä heijastuivat hyvin kuvana.


Toinen nuotio oli leiripaikalla jäänyt vähän tulvan alle. Oli aika korkealla vesi vieläkin vaikka alkaa olla jo toukokuun loppua. 


Makkarat paistettiin, sämpylät syötiin, kahvet juotiin ja keksit mutusteltii. Murua kun oli sopivasti rinnan alla ja nestettä tankattu oli hyvä taas jatkaa matkaa.

  Järvi oli osittain niin matala, ettei siinä voinut ihan missä vaan moottoriveneellä mennä. Siitä oli meille hyötyä, saatiin mennä omaan tahtiin järvellä. Tämä alue oli jopa niin matala ettei siellä ollut veneväylää ollenkaan.
Hyvä reissu oli. Seuraavallekin kerralle olisi valmis vaikka heti. Mutta parempi kotona laittaa sauna päälle ja jatkaa juomista. Kuitenkin sen verran tuli nestettä kulutettua auringon paisteessa, vielä kun auringon säteet tulivat kahdesta suunnasta, veden pintä kun peilasi ne vielä ylöspäin takaisin.

Vielä lomaa jäljellä. Alkaa hiukan jo töihin kaivata, mutta ei sinne nyt niin kova kinu vielä ole. Joten jaksan oikein hyvin vielä viikon lomailla. Suunnitelmissa ensiviikolle olisi mennä mökille. Teltan sain jo valmiiksi, makuupussia vielä postista odottelen. Vielä mietinnässä millä matkan mökille menee; pyörällä vai autolla. Molemmat kun tuntuisi hyvilta vaihtoehdoilta. Sen sitten näkee ensi viikolla.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Haasteena kyu 3:sen saavuttaminen.

. Vajaa kaksi vuotta sitten iski karate kärpänen uudelleen. Nuoruusvuosien jälkeen lajin harrastaminen oli jäänyt monien sattumien ja kommellusten jälkeen. Muuttaessani savoon aloin etsiä liikuntaharrastusta joka itselle olisi sopiva. Aiemmin itse erilajeja ohjanneena tiesin että perusliikunta voisi olla vaikeaa. Liikunna ilo jäisi taka-alalle kun alkaisi arvioimaan kurssin vetäjän virheitä. Muuton aikana olin löytänyt vanhan keltaisen vyöni kaapin pohjalta. Koskaan en mitään ole jättänyt kovin helpolla kesken, ja tuon tuntui kesken jäänelle, tavoiteltavaa kun vielä on. Ehän siinä ollut muuta kuin uudella paikalla tallustaa harjoitussalille mukaan ja alkaa muisteleen mitä sitä tehtiinkään. Ihmeen nopeaan kaikki alkoi tulla muistista, ja uutta oppia tulikin mukaan nopeaan. Vuosi sitten toukokuussa, olin kauhean jännityksen keskellä kun aloin tehdä vyökoetta 18 vuoden tauon jälkeen. Silloin kaikki tuntui menevän vikaan. Jännitys oli niin kova, että olin aivan sekaisin.
Vuoden treenasin oranssina. Nyt otin haasteen vastaan mennä kokeeseen vähän toisen karatekaverin parina. Tilanne muuttui yllättäin talvella, kun kaveri loukkasi kätensä niin pahasti että ei voinut kolmeen kuukauteen treenata ollenkaa. No siinäpä sitten yksin aloin tavoitella seuraavaa tasoa. Ja sen kun jo aloitin niin fyysisesti kuin henkisesti, sen myös loppuun vien. Valmistautuminen alkoi jo maaliskuussa, mutta isompi ja kiivaampi tahti alkoi tämän viikon maanantaina. ALku viikosta almanakan katsominen tuntui hullulta, siellä kun luki 9:t treenit. EIhän siinä voinut muuta kuin alkaa taivalta askel askeleelta mennä eteenpäin.  Maanantaina treenit oli omalla paikkakunnalla, viikkoharjoitukset. Treenit olikin suunniteltu vyökokeen asioita noudatten sekä katoja. Aloitus tuntui sopivan haasteelliselta ja tuolloin tuntui että tästä vielä voi jotain tullakin. Tiistaina harjoitukset olivat Iisalmessa ja sama kaava jatkui treenien sisällössä. Silloin iski ja kovaa tajuntaan, että kuinka lähellä koe onkaan. Olin aivan kuin jossain horroksessa koko treenin. Kaikki mitä olin oppinut aiemmin, oli pyyhkiytynyt päästäni pois kuin deleteä painettaessa. Siihen päälle vielä harjoiteltiin sparrarin kanssa pari liikkeet läpi enne kotia lähtöä. Jos aivot tuntuivat sekaiselta, siltä ne tuntui torstaina. Iisalmessa pidettiin treeit vaikka olikin pyhäpäivä. Alku treeneissä oli ihanan rauhallista, mutta pikku hiljaa alkoi vauhti nopeentua.
Perjantaina koin jo että paikat alkaa olla hiukan tiukkana, mutta ei siinä voinut muuta kuin syöksyä leirin haasteisiin. Pascal Petrella olikin tehnyt tosi hikoiluttavan treenit koko viikonlopulle. Aluksi helpolta kuulostava hengitysharjoittelu ei helppoa ollut. Sama kaava jatkui katojen ja bunkaiden merkeissä lauantaina sekä sunnuntaina. Treenit olivat hyvät ja haasteelliset, saksalaisen mentaliteetin mukaan ei treenien pituuskaan ollut edeltä arvattavissa. Viimeiseen päivään olin nukkunut huonosti. Heräsin yöllä useamman kerran kylkien lihasten kipuun, ja kerran jopa itkien. Siinä aamusta treenien aloittaessa, vieno pyytävä katse meidän omaan kehonhuollon vastaavaan joka aukaisi jumeja jonkin verran. Sepä sitten tehosi niin että äänikin palasi takasi. Puku alkoi olla 2½h treenien jälkeen jo puristettavissa hiestä, mutta se ei vielä ollut minun osaltani kaikkea hikiä ulos tullut. Leirin treenien jälkeen tavoitteeni viimeinen koe oli edessä.
Pää löi tyhjää, keho oli väsynyt, aamupala ei ollut maistunut joten nälkäkin vielä oli. Mutta kaiken päälle vielä jännitti niin että perhoset lenteli jo masussa siihen malliin että niillä omat treenit oli. Siinä sitten sparrarin kanssa tekeen paritekniikat, ne meni joten kuten läpi. Sitten alkoikin yksinään puurtaminen. Lopulta aivot löi niin tyhjää että koin etten omaa parastani saanut. Tiedän osaavani paremmin, mutta koeessa se ei varmasti tullut kovin hyvin esille. Katoja tein kolme, ja niissä ne joita vähemmän olin harjoitellut menivät parhaiten. Heian nidan on oma lempikatani, ja siihen meinasin kompastua. Koko karaten aikani kia:n huutaminen on ollut vaikeinta sisäistää. Siihen se tuntui nytkin tökkivän. Sitten höyläsin Heian nidania niin että alkoi jo tuntuia että perkele, se menee oikein. Lopulta se oikein luiskahti, ja siinä vaiheessa jalat alkoivat vaatimaan juomista.
Lopulta vyön siis sain, vaikka mitään loistavaa arvostelua en saanut, kunhan läpi on. Haasteita jäi paljon, paljon hiottavaa tekniikkaan. Kaiken rääkin jälkeen tuntuu, että juominen ei millään tunnu hoitavan nestehukkaa pois. Joten jos siinä siirryn omaan palkkiooni, jonka jo viikolla kaappiin ostin. Cabra Negra cabernet savingnon black label, chilestä.  Suon itselleni siis pienen nautinnon viikon lihaksien rääkin jälkeen. Lomalla kun pitää myös muistaa rentoutua, joten sen aloitan nyt. Kiitos myös kaikille leiriläisille ja Pascal Petrellalle.

Ensi viikon otankin rentoutuen sekä kaiken päälle melontaa Tahkon rauhallisissa ympäristöissä.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kesäloman alkaminen liikunnan ilolla


Kuinka sitä synkimmän talven keskellä odottaakaan kesän tuloa.Järvet on jäässä ja lunta kaikkialla. Viime talvi olikin runsas luminen, hiihtäjille kuin kultakaivos. Itselleni talvi oli odottelua, sulan kelin odottelua. Välillä tuntuu että höyryt lokeroituvat korvien väliin eikä meinää sieltä kovin lähteä.  Aprilli päivänä sain tähän lääkettä, päästiin melomaa uimahalliin. Kuulostaa hassulle, mutta missä parempi ja turvallisempi paikka harjoitella melonnassa kaatumista. Vaikka liikuntaa harrastaa monella muullakin tavalla, mutta veden pinnalle pääsyä kaipaa aina. Kaikki tämä tämä odottelu ja harjoittelu valmisti ottamaan uuden haasteen vastaan.  Ensimmäiseen kertaan koskenlaskuun.

Aamulla työvuoron loputtua, huonoilla yöunilla mutta siltiki auton nokka kohti melontaseuran varastoa kohti. Matkaa on rapiat parikymmentä kilometriä, mutta siinä sopivasti heräsi. Mietin kyllä aamulla kunpi on parempi, nukkua vai lähteä melomaan. No se oliki aikalailla päivän selvää minun kohdallani. Koljonvirralla odottikin jo kolme lähtijää ("Maija", "Kari" ja "Olli"), yhtä innoissaan kuin minä. Jännitys vähentyi, kun huomasi muiden olevan monien vuosien kokeneita melojia. Ensitöikseni kerroin toisille, että nyt sitten ovat selaisen kanssa lähdössä koskenlaskuun, joka ei muuten ole koskaan laskenut yhtäkään koskea alas. Ei näyttänyt kovin asia säikäyttävän, vaan komentti oli että hyvin se menee. Sitä kun kuitenkin oli vuosi melontakokemusta jo takana. Siinä sitten lähdettiin raudanjoelle Sukevalle ajelemaan. Valmistelimme paluu auton kosken alalaskulle. Matkasimme sielä toisella autolla reilun 15km päähän,  josta lähdimme laskemaan. Rauhoittavaa oli kun kuuli toisten olleen käyneen laskemassa joen jo kymmenien vuosien aikana useampaa kertaa.  Tiesin olevani ainakin tietävissä käsissä.

Tänä vuonna on tulva ollut yksi pahimpia vuosiin.  Näin se näkyi myös koskissa. Vesi oli noussut jopa pelloille joen ja järven läheisyydessä.  Raudasjoessa vesi oli normaalia korkeampana, ja vesikin tuntui virtaavan lujaa. Joessä on kuusi koskea laskettavaaa, vaikeiahkosta helppoon. Ensimmäinen koski oli kyllä aloittelijalle karua harjoittelua. Itsesuojeluvaisto sanoi etten viimeisenä koskea laske, onpa apua tulossa takaa jos sitä tarvitsee. Komennuksia sainkin, "melo, melo, melo, nyt oikealle, ohjaa ulko kurvista, elä päästä sinne sisäkurviin, melo" Ihmeen kaupalla kosken tulin alas. Jalat vain tuntui hyytelölle ja sydän tuntui pumppaavan samaa vauhtia kuin juoksulenkillä.  Kommentti kuitenkin oli, että hyvin se meni. Aiemman vuoden kokemus ukkospuuskassa melomisesta isolla iijärvellä, oli hyödyksi nyt kosken laskussa. Olin osannut toimia vaistomaisesti virtauksen ja kuohujen keskellä. Vaikka pelottihan se, ja suomen kaikki kirosanat tuli niin suoraan kuin pohjalaiselta voi odottaa. Se tunne kun kosken alas tuli oli mahtava. Sen jälkeen seuraavat  kaksi koskea tuntuikin lasten leikille. Puolivälissä pysähdyttiin pienelle syöntitauolle pellolle, joka oli kuivimman näköinen.  Syönnin jälkeen jatkoimme matkaa
.
Puita oli näyttänyt kaatuneen paljon jokeen. Osan niistä pääsi helposti kiertämään muutamia lukuunottamatta. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa. Ei oltu pitkästi päästy kun mutkaan tultua näkyikin poikkipuu joessa ja maija puun ja kajakin välissä pyörimässä kuin hyrrä. Onneksi hän ei ollut ihan veteen täysin uponnut, pää oli pysynyt pinnalla. Kosken kuohuna vaikeennutti pelastautumista. Ihmeen hyvin hän pysyi rauhallisena. Itse olisin varmaan ollut pienessä paniikissa. Kyllä sain siinä minäkin tehdä töitä etten kaatuneeseen puuhun osunut. Vesi virtasi siihen malliin, että helposti sen vietäväksi oilisi voinut mennä. Onneksi itselläni on noissa hauiksissa voimaa että pääsin rantautumaan. Maijan pelastamisessa meni jonkin aikaa, mutta pääsimme ihmeen nopeaan jatkamaan matkaa. Kiersimme puun metsän poikki. Toiset kertoivat edellisenä vonna metsän reunan olleen korkealla. Hiukan ihmetytti tuo, kun nyt se oli ihan melottavissa yli. Episoudi jäi onneksi matkan ainoksi plutimiseksi. Siitä oli  hiukan yllätynyt, etten  kertaakaa kaatunut.

Neljäs koski oltiin jo ylitetty ennen kuin pysähdyttiin laavulle, jossa päästiin taas peltoa pitkin ihan laavun vierelle. Maija sai vaihdettua kuivat vaatteet, kun muut ihmettelimme että missähän se joki oikeesti nyt jatkuukaan. Ympärilleen kun katseli oli se kuin oltais merellä oltu, vettä joka paikassa. Matka jatkui rauhallisesti tauon jälkeen.  Sen taas huomasin tuossa meloessa että savolasten neuvot on tosissaan kuulijan itsensä päätettävissä mitä hälle sanotaan. Kun kysyin siinä leudolla kohdalla että onko tässä millaisia koskia vielä jäljellä, oli vastaus "ettei ne kovin pahoja kait olleet, mutta nämähän joet menee jo vuosien aikana sekaisin, ei niitä muista." Niiin olipas savolaisesti sanottu että voipi olla kova voipi olla ettei ole, voipi olla lyhyt ja voi olla olematta. No niinpä se sitten olikin. Viides koski oliki ihan töitä vaativa. En paljoa kerennyt kuunnella ohjeita kun jo piti toimia. Meloa niin perkeleesti kuin kerkes. Ja pituuttakin koskella oli reulun kilometrin. Siinä se lyhyyskin siis nähtiin. Mutta ihmeissäni olin lopulta ,että kaikki tulivat sieltä kuin selkärangasta, jotekin vaan tiesi mitä tehdä. Loppu matka oli pientä laskua koko matkan. Viimeinen koski ennen autopaikalle päästyä oliki yllätyksellinen. Jotenkin koski pääsi pyörtellään yllättämään ja veti minua puuta kohti. Kuitenkin sain kajakin piidettyä pystyssä ja rauhoitettua liikkeen niin että pääsin jatkamaan uudelleen. Tämä viimeinen kosken kuohunta olikin sillan alituspaikassa. Silta oli osittain murtunut ja sen takia painautunut alemmaksi. Ei siis helppoa ollut sekään, kun vielä vesi oli korkeimmillaan. Paljoa ei tilaa sillan ja kajakin väliin jäänyt kääntyillä.  Ihmeen pieneen tilaan aikuinen nainen  kuitenkin mahtuu.  Lopussa sitä hätkähti kun  olikin jo autopaikalla. "Miten se näin äkkiä meni". Siltä se ainakin tuntui, nopealta.  Mutta jos todella ajattelee mitä vauhtia joessa mentiin, niin sivulleen katsoessa metsä tuntui vilisevän silmissä samalla tavalla kuin autossa ulos katsoessa. Vauhtia siis oli hyvästi. Melonta reissulla oli niin hauskaa ja nautinnollista että siinä tavaroita kootessa alkoi jo suunnitella seuraavaa kertaa.

Nyt kun mietin, mitä sitä onkaan tullut tänään tehtyä. Laskettua kajakilla koskea alas puoliunessa elämän ensimmäistä kertaa. Ei parempaa rentoutumista ja työstä sekä koti asioista irtautumista ole. Työasiat unohtuivat kuin kytkimestä olisi käännetty aivoja. Ei parempaa keinoa ole aloittaa kesälomaa. Vaikka vielä ei olekaan mitään helteitä, mutta nauttia voi lomasta niin monella tavalla. Loman tarkoitushan onkin saada akut ladattua uudestaan seuraavaan lomaan asti, mitenkä muuten niitä ladataan kuin unohtamalla työasiat täysin vähäksi aikaa. Se se on tämän loman ajatuskin. Tämä viikko olikin hyvä lopettaa elämyksellisesti ja keskittyneenä. Seuraavaan viikkoon on nyt hyvä lähteä, sitä kun pitää olla keskittyneempi kuin pitkiin aikoihin on ollut.

Kuvia en saakaan vielä laitettua, itsellä ei kosken laskussa ollut aikaa kuvia räpsiä. Odottelenpa siis kun toiset niitä minulle lähettelee. 

Ensiviikon haaste: Karaten vyökoe.

Äitiä unohtamatta, muistin soittaa äitienpäivä onnittelut. Laulamisen kuitenkin jätin. Kommentti olikin että variksen on parempi olla raakkua kuin laulaa. Loman aikana kotona käyminen on suunnitteilla, kunhan on tuo vyökoe ensin käsitelty alta pois.