sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Aurinkoinen viikko maalla ja vedessä.

Menipä viikko nopeaan. Sitä kun oli koko ajan jotain tekemistä jossa sai aivot ladata täysin muussa hommassa. Alkuviikon kävin kotosalla lomailemassa ja auttelemassa jonkin verran. Siinä päivät kului hyvin puita pinoten, pinot jäi vielä pystyyn. Lauantaina sitten palailin kotia. Kyllä tuossa matkalla menee kummasti aina aikaa ajella. Onhan tuota matkaakin hyvät 200km. Oma pieni koti oli pystyssä, kukkasetkin hengissä. Nyt oli pikku apulaiset olleet hyvin kukkasten kastelussa ja postin haussa.

Viikko kuitenkin huipentui kauniisiin Tahkon maisemiin. Melonta porukan kanssa lähdettiin aamulla ajeleen kymmenen kajakin kanssa Tahkoa kohti. Siellä rantauduttiin suljetun kioskin pihasta. Eihän sitä hoksattu että oli yksityinen alue. Pikkase oli omistaja tympee, kun ei ite tullut kysyyn keitä oltiin vaan oli soittanut vuokralaisille.  No ne sitten ajelivat kaukaa kahtoon keitä me ollaan. Vähän oltiin kuutamolla kun nainen ei ees alkanut järkevästi puhuun. Eka sana oli että eikö täällä kukaan sano ees päivää ja oosaatteko suomea. Ja kaikki tapahtui huutaen. Mistäs hitosta sitä tiedettiin mistään murrosta joka oli edellisenä yönä tehty lähellä olleeseen mökkiin. Meille oli ohjattu tulemaan kyseiseen rantaan, joten teimme vain sen mitä meille oli ohjattu.  Alkujaan se nainen aloitti kyllä väärällä soinnulla koko homman. Siirryin kiltisti huudon kohteesta sivummalle, jotta vetäjän saivat keskustella rauhallisena hälle. Lopulta rauhoittui niin että jopa kertoi meille missä hyviä paikkoja käydä nuotiolla. Eli jos menette tahkolle omatoimiselle reissulle, kannattaa etsiä yleinen venesatama, joka sieltä löytyy. Sitä kautta olisi parhainta mennä. Me ku oltiin jo aloitettu kahvilan rannasta veteen meno, jatkettiin homma loppuun. Palattiin vaan venesatamaan. Melonta retkellä itsellä ei ollut karttaa, mutta ei kartallisetkaan kokoajan olleet kartalla. Onneksi "oppaat" pysyivät edes kartalla. Sen verran vielä oli tulvaa, että maasto näytti erilaiselta. Siinä oli jotkut saaret muuttuneet ja toisia ilmestynyt.  Ilma kyllä suosi, aurinko paistoi ja tyyni ilma. Porukassa oli moni tasoisia melojia, kaikki pysyivät kajakin oikealla puolen. Koko reissuun meni aikaa 5 tuntia. Hyvin oli t-paidan hihat tehneet rusketusrajan käsille.  Kyllä siitä nauttii kun tuolla antaa mennä vain veden päällä. Aivot on relaoituneessa tilassa.


Valokuvissa on pikkasen väärä kellon aika ja päiväys. Sen kun vielä kamerasta osaisi vaihtaa niin auttais paljon. Mutta eikö ole normaalia että on ohjeet heitetty jonnekkin tosi hyvää talteen. Laitan kuvat joista ketään ei voi tunnistaa, mutta tunnelmaan voi päästä hyvin mukaan.

 Vihertävää näkyi olevan jo kaikkialla. Kaunis oli ilma, hyvä meloa.


 Meilla oli mukanan myös kaksikko kajakki. Näki että olivat ennenkin yhdessä meloneet jonkin verran, meni niin tasaseen melan käyttö.

 Hyvin rantauduttu ketunsaarelle. Käytiin katsomassa kivikautisia asutusaluetta. Niin no ei oikein oltu varmoja löydettiinkö niitä vai ei. Oli monttuja vaan maassa, vaikkakin lopulta täsmälleen samanmallisia ja kauan olleet siinä. Itelle tuli eka mieleen että onko tervahautoja, mut oli kuulemma oikeita talon paikkoja.


 Mustikatkin kukki jo, joten ei tarvitse tulla halla öitä enään.


 Järven pintä oli niin peilissä että pilvet siitä heijastuivat hyvin kuvana.


Toinen nuotio oli leiripaikalla jäänyt vähän tulvan alle. Oli aika korkealla vesi vieläkin vaikka alkaa olla jo toukokuun loppua. 


Makkarat paistettiin, sämpylät syötiin, kahvet juotiin ja keksit mutusteltii. Murua kun oli sopivasti rinnan alla ja nestettä tankattu oli hyvä taas jatkaa matkaa.

  Järvi oli osittain niin matala, ettei siinä voinut ihan missä vaan moottoriveneellä mennä. Siitä oli meille hyötyä, saatiin mennä omaan tahtiin järvellä. Tämä alue oli jopa niin matala ettei siellä ollut veneväylää ollenkaan.
Hyvä reissu oli. Seuraavallekin kerralle olisi valmis vaikka heti. Mutta parempi kotona laittaa sauna päälle ja jatkaa juomista. Kuitenkin sen verran tuli nestettä kulutettua auringon paisteessa, vielä kun auringon säteet tulivat kahdesta suunnasta, veden pintä kun peilasi ne vielä ylöspäin takaisin.

Vielä lomaa jäljellä. Alkaa hiukan jo töihin kaivata, mutta ei sinne nyt niin kova kinu vielä ole. Joten jaksan oikein hyvin vielä viikon lomailla. Suunnitelmissa ensiviikolle olisi mennä mökille. Teltan sain jo valmiiksi, makuupussia vielä postista odottelen. Vielä mietinnässä millä matkan mökille menee; pyörällä vai autolla. Molemmat kun tuntuisi hyvilta vaihtoehdoilta. Sen sitten näkee ensi viikolla.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Haasteena kyu 3:sen saavuttaminen.

. Vajaa kaksi vuotta sitten iski karate kärpänen uudelleen. Nuoruusvuosien jälkeen lajin harrastaminen oli jäänyt monien sattumien ja kommellusten jälkeen. Muuttaessani savoon aloin etsiä liikuntaharrastusta joka itselle olisi sopiva. Aiemmin itse erilajeja ohjanneena tiesin että perusliikunta voisi olla vaikeaa. Liikunna ilo jäisi taka-alalle kun alkaisi arvioimaan kurssin vetäjän virheitä. Muuton aikana olin löytänyt vanhan keltaisen vyöni kaapin pohjalta. Koskaan en mitään ole jättänyt kovin helpolla kesken, ja tuon tuntui kesken jäänelle, tavoiteltavaa kun vielä on. Ehän siinä ollut muuta kuin uudella paikalla tallustaa harjoitussalille mukaan ja alkaa muisteleen mitä sitä tehtiinkään. Ihmeen nopeaan kaikki alkoi tulla muistista, ja uutta oppia tulikin mukaan nopeaan. Vuosi sitten toukokuussa, olin kauhean jännityksen keskellä kun aloin tehdä vyökoetta 18 vuoden tauon jälkeen. Silloin kaikki tuntui menevän vikaan. Jännitys oli niin kova, että olin aivan sekaisin.
Vuoden treenasin oranssina. Nyt otin haasteen vastaan mennä kokeeseen vähän toisen karatekaverin parina. Tilanne muuttui yllättäin talvella, kun kaveri loukkasi kätensä niin pahasti että ei voinut kolmeen kuukauteen treenata ollenkaa. No siinäpä sitten yksin aloin tavoitella seuraavaa tasoa. Ja sen kun jo aloitin niin fyysisesti kuin henkisesti, sen myös loppuun vien. Valmistautuminen alkoi jo maaliskuussa, mutta isompi ja kiivaampi tahti alkoi tämän viikon maanantaina. ALku viikosta almanakan katsominen tuntui hullulta, siellä kun luki 9:t treenit. EIhän siinä voinut muuta kuin alkaa taivalta askel askeleelta mennä eteenpäin.  Maanantaina treenit oli omalla paikkakunnalla, viikkoharjoitukset. Treenit olikin suunniteltu vyökokeen asioita noudatten sekä katoja. Aloitus tuntui sopivan haasteelliselta ja tuolloin tuntui että tästä vielä voi jotain tullakin. Tiistaina harjoitukset olivat Iisalmessa ja sama kaava jatkui treenien sisällössä. Silloin iski ja kovaa tajuntaan, että kuinka lähellä koe onkaan. Olin aivan kuin jossain horroksessa koko treenin. Kaikki mitä olin oppinut aiemmin, oli pyyhkiytynyt päästäni pois kuin deleteä painettaessa. Siihen päälle vielä harjoiteltiin sparrarin kanssa pari liikkeet läpi enne kotia lähtöä. Jos aivot tuntuivat sekaiselta, siltä ne tuntui torstaina. Iisalmessa pidettiin treeit vaikka olikin pyhäpäivä. Alku treeneissä oli ihanan rauhallista, mutta pikku hiljaa alkoi vauhti nopeentua.
Perjantaina koin jo että paikat alkaa olla hiukan tiukkana, mutta ei siinä voinut muuta kuin syöksyä leirin haasteisiin. Pascal Petrella olikin tehnyt tosi hikoiluttavan treenit koko viikonlopulle. Aluksi helpolta kuulostava hengitysharjoittelu ei helppoa ollut. Sama kaava jatkui katojen ja bunkaiden merkeissä lauantaina sekä sunnuntaina. Treenit olivat hyvät ja haasteelliset, saksalaisen mentaliteetin mukaan ei treenien pituuskaan ollut edeltä arvattavissa. Viimeiseen päivään olin nukkunut huonosti. Heräsin yöllä useamman kerran kylkien lihasten kipuun, ja kerran jopa itkien. Siinä aamusta treenien aloittaessa, vieno pyytävä katse meidän omaan kehonhuollon vastaavaan joka aukaisi jumeja jonkin verran. Sepä sitten tehosi niin että äänikin palasi takasi. Puku alkoi olla 2½h treenien jälkeen jo puristettavissa hiestä, mutta se ei vielä ollut minun osaltani kaikkea hikiä ulos tullut. Leirin treenien jälkeen tavoitteeni viimeinen koe oli edessä.
Pää löi tyhjää, keho oli väsynyt, aamupala ei ollut maistunut joten nälkäkin vielä oli. Mutta kaiken päälle vielä jännitti niin että perhoset lenteli jo masussa siihen malliin että niillä omat treenit oli. Siinä sitten sparrarin kanssa tekeen paritekniikat, ne meni joten kuten läpi. Sitten alkoikin yksinään puurtaminen. Lopulta aivot löi niin tyhjää että koin etten omaa parastani saanut. Tiedän osaavani paremmin, mutta koeessa se ei varmasti tullut kovin hyvin esille. Katoja tein kolme, ja niissä ne joita vähemmän olin harjoitellut menivät parhaiten. Heian nidan on oma lempikatani, ja siihen meinasin kompastua. Koko karaten aikani kia:n huutaminen on ollut vaikeinta sisäistää. Siihen se tuntui nytkin tökkivän. Sitten höyläsin Heian nidania niin että alkoi jo tuntuia että perkele, se menee oikein. Lopulta se oikein luiskahti, ja siinä vaiheessa jalat alkoivat vaatimaan juomista.
Lopulta vyön siis sain, vaikka mitään loistavaa arvostelua en saanut, kunhan läpi on. Haasteita jäi paljon, paljon hiottavaa tekniikkaan. Kaiken rääkin jälkeen tuntuu, että juominen ei millään tunnu hoitavan nestehukkaa pois. Joten jos siinä siirryn omaan palkkiooni, jonka jo viikolla kaappiin ostin. Cabra Negra cabernet savingnon black label, chilestä.  Suon itselleni siis pienen nautinnon viikon lihaksien rääkin jälkeen. Lomalla kun pitää myös muistaa rentoutua, joten sen aloitan nyt. Kiitos myös kaikille leiriläisille ja Pascal Petrellalle.

Ensi viikon otankin rentoutuen sekä kaiken päälle melontaa Tahkon rauhallisissa ympäristöissä.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kesäloman alkaminen liikunnan ilolla


Kuinka sitä synkimmän talven keskellä odottaakaan kesän tuloa.Järvet on jäässä ja lunta kaikkialla. Viime talvi olikin runsas luminen, hiihtäjille kuin kultakaivos. Itselleni talvi oli odottelua, sulan kelin odottelua. Välillä tuntuu että höyryt lokeroituvat korvien väliin eikä meinää sieltä kovin lähteä.  Aprilli päivänä sain tähän lääkettä, päästiin melomaa uimahalliin. Kuulostaa hassulle, mutta missä parempi ja turvallisempi paikka harjoitella melonnassa kaatumista. Vaikka liikuntaa harrastaa monella muullakin tavalla, mutta veden pinnalle pääsyä kaipaa aina. Kaikki tämä tämä odottelu ja harjoittelu valmisti ottamaan uuden haasteen vastaan.  Ensimmäiseen kertaan koskenlaskuun.

Aamulla työvuoron loputtua, huonoilla yöunilla mutta siltiki auton nokka kohti melontaseuran varastoa kohti. Matkaa on rapiat parikymmentä kilometriä, mutta siinä sopivasti heräsi. Mietin kyllä aamulla kunpi on parempi, nukkua vai lähteä melomaan. No se oliki aikalailla päivän selvää minun kohdallani. Koljonvirralla odottikin jo kolme lähtijää ("Maija", "Kari" ja "Olli"), yhtä innoissaan kuin minä. Jännitys vähentyi, kun huomasi muiden olevan monien vuosien kokeneita melojia. Ensitöikseni kerroin toisille, että nyt sitten ovat selaisen kanssa lähdössä koskenlaskuun, joka ei muuten ole koskaan laskenut yhtäkään koskea alas. Ei näyttänyt kovin asia säikäyttävän, vaan komentti oli että hyvin se menee. Sitä kun kuitenkin oli vuosi melontakokemusta jo takana. Siinä sitten lähdettiin raudanjoelle Sukevalle ajelemaan. Valmistelimme paluu auton kosken alalaskulle. Matkasimme sielä toisella autolla reilun 15km päähän,  josta lähdimme laskemaan. Rauhoittavaa oli kun kuuli toisten olleen käyneen laskemassa joen jo kymmenien vuosien aikana useampaa kertaa.  Tiesin olevani ainakin tietävissä käsissä.

Tänä vuonna on tulva ollut yksi pahimpia vuosiin.  Näin se näkyi myös koskissa. Vesi oli noussut jopa pelloille joen ja järven läheisyydessä.  Raudasjoessa vesi oli normaalia korkeampana, ja vesikin tuntui virtaavan lujaa. Joessä on kuusi koskea laskettavaaa, vaikeiahkosta helppoon. Ensimmäinen koski oli kyllä aloittelijalle karua harjoittelua. Itsesuojeluvaisto sanoi etten viimeisenä koskea laske, onpa apua tulossa takaa jos sitä tarvitsee. Komennuksia sainkin, "melo, melo, melo, nyt oikealle, ohjaa ulko kurvista, elä päästä sinne sisäkurviin, melo" Ihmeen kaupalla kosken tulin alas. Jalat vain tuntui hyytelölle ja sydän tuntui pumppaavan samaa vauhtia kuin juoksulenkillä.  Kommentti kuitenkin oli, että hyvin se meni. Aiemman vuoden kokemus ukkospuuskassa melomisesta isolla iijärvellä, oli hyödyksi nyt kosken laskussa. Olin osannut toimia vaistomaisesti virtauksen ja kuohujen keskellä. Vaikka pelottihan se, ja suomen kaikki kirosanat tuli niin suoraan kuin pohjalaiselta voi odottaa. Se tunne kun kosken alas tuli oli mahtava. Sen jälkeen seuraavat  kaksi koskea tuntuikin lasten leikille. Puolivälissä pysähdyttiin pienelle syöntitauolle pellolle, joka oli kuivimman näköinen.  Syönnin jälkeen jatkoimme matkaa
.
Puita oli näyttänyt kaatuneen paljon jokeen. Osan niistä pääsi helposti kiertämään muutamia lukuunottamatta. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa. Ei oltu pitkästi päästy kun mutkaan tultua näkyikin poikkipuu joessa ja maija puun ja kajakin välissä pyörimässä kuin hyrrä. Onneksi hän ei ollut ihan veteen täysin uponnut, pää oli pysynyt pinnalla. Kosken kuohuna vaikeennutti pelastautumista. Ihmeen hyvin hän pysyi rauhallisena. Itse olisin varmaan ollut pienessä paniikissa. Kyllä sain siinä minäkin tehdä töitä etten kaatuneeseen puuhun osunut. Vesi virtasi siihen malliin, että helposti sen vietäväksi oilisi voinut mennä. Onneksi itselläni on noissa hauiksissa voimaa että pääsin rantautumaan. Maijan pelastamisessa meni jonkin aikaa, mutta pääsimme ihmeen nopeaan jatkamaan matkaa. Kiersimme puun metsän poikki. Toiset kertoivat edellisenä vonna metsän reunan olleen korkealla. Hiukan ihmetytti tuo, kun nyt se oli ihan melottavissa yli. Episoudi jäi onneksi matkan ainoksi plutimiseksi. Siitä oli  hiukan yllätynyt, etten  kertaakaa kaatunut.

Neljäs koski oltiin jo ylitetty ennen kuin pysähdyttiin laavulle, jossa päästiin taas peltoa pitkin ihan laavun vierelle. Maija sai vaihdettua kuivat vaatteet, kun muut ihmettelimme että missähän se joki oikeesti nyt jatkuukaan. Ympärilleen kun katseli oli se kuin oltais merellä oltu, vettä joka paikassa. Matka jatkui rauhallisesti tauon jälkeen.  Sen taas huomasin tuossa meloessa että savolasten neuvot on tosissaan kuulijan itsensä päätettävissä mitä hälle sanotaan. Kun kysyin siinä leudolla kohdalla että onko tässä millaisia koskia vielä jäljellä, oli vastaus "ettei ne kovin pahoja kait olleet, mutta nämähän joet menee jo vuosien aikana sekaisin, ei niitä muista." Niiin olipas savolaisesti sanottu että voipi olla kova voipi olla ettei ole, voipi olla lyhyt ja voi olla olematta. No niinpä se sitten olikin. Viides koski oliki ihan töitä vaativa. En paljoa kerennyt kuunnella ohjeita kun jo piti toimia. Meloa niin perkeleesti kuin kerkes. Ja pituuttakin koskella oli reulun kilometrin. Siinä se lyhyyskin siis nähtiin. Mutta ihmeissäni olin lopulta ,että kaikki tulivat sieltä kuin selkärangasta, jotekin vaan tiesi mitä tehdä. Loppu matka oli pientä laskua koko matkan. Viimeinen koski ennen autopaikalle päästyä oliki yllätyksellinen. Jotenkin koski pääsi pyörtellään yllättämään ja veti minua puuta kohti. Kuitenkin sain kajakin piidettyä pystyssä ja rauhoitettua liikkeen niin että pääsin jatkamaan uudelleen. Tämä viimeinen kosken kuohunta olikin sillan alituspaikassa. Silta oli osittain murtunut ja sen takia painautunut alemmaksi. Ei siis helppoa ollut sekään, kun vielä vesi oli korkeimmillaan. Paljoa ei tilaa sillan ja kajakin väliin jäänyt kääntyillä.  Ihmeen pieneen tilaan aikuinen nainen  kuitenkin mahtuu.  Lopussa sitä hätkähti kun  olikin jo autopaikalla. "Miten se näin äkkiä meni". Siltä se ainakin tuntui, nopealta.  Mutta jos todella ajattelee mitä vauhtia joessa mentiin, niin sivulleen katsoessa metsä tuntui vilisevän silmissä samalla tavalla kuin autossa ulos katsoessa. Vauhtia siis oli hyvästi. Melonta reissulla oli niin hauskaa ja nautinnollista että siinä tavaroita kootessa alkoi jo suunnitella seuraavaa kertaa.

Nyt kun mietin, mitä sitä onkaan tullut tänään tehtyä. Laskettua kajakilla koskea alas puoliunessa elämän ensimmäistä kertaa. Ei parempaa rentoutumista ja työstä sekä koti asioista irtautumista ole. Työasiat unohtuivat kuin kytkimestä olisi käännetty aivoja. Ei parempaa keinoa ole aloittaa kesälomaa. Vaikka vielä ei olekaan mitään helteitä, mutta nauttia voi lomasta niin monella tavalla. Loman tarkoitushan onkin saada akut ladattua uudestaan seuraavaan lomaan asti, mitenkä muuten niitä ladataan kuin unohtamalla työasiat täysin vähäksi aikaa. Se se on tämän loman ajatuskin. Tämä viikko olikin hyvä lopettaa elämyksellisesti ja keskittyneenä. Seuraavaan viikkoon on nyt hyvä lähteä, sitä kun pitää olla keskittyneempi kuin pitkiin aikoihin on ollut.

Kuvia en saakaan vielä laitettua, itsellä ei kosken laskussa ollut aikaa kuvia räpsiä. Odottelenpa siis kun toiset niitä minulle lähettelee. 

Ensiviikon haaste: Karaten vyökoe.

Äitiä unohtamatta, muistin soittaa äitienpäivä onnittelut. Laulamisen kuitenkin jätin. Kommentti olikin että variksen on parempi olla raakkua kuin laulaa. Loman aikana kotona käyminen on suunnitteilla, kunhan on tuo vyökoe ensin käsitelty alta pois.