sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ystävä influenssa kyläili, vauhti hiukan hidatui vain väliaikaisesti.

Loppu vuosi menikin töiden merkeissä. Jouluna ei paljoa kerennyt isompia miettimään. Tuolloin alkoi näkyä influenssan satamaan tulo. Tämä tarkoitti tietenkin venymistä töissä. Kaiken lisäksi alkoi valmistuminen koulusta häämöttää lähempänä. Viimeinen rutistus oli jäljellä, ja tavoite saada vietyä loppuun asti kunnialla. Omatavoitteeni oli saada siis todistus, ja kokeet sekä kehittämistehtävät hyväksytysti läpi. Tavoitteeseeni siis kyllä pääsin, läpi menivät ja loppujaan ainoa numero joka todistukseen tuli oli kiitettävä. Aikanaan kun valmistuin sairaanhoitajaksi, tein itselleni sellaisen käsityksen että en kovin helpolla lähde kouluun. Puoli vuotta oli väliä etten ollut koulussa. Nyt kysymys kuuluu mikä minusta tulee isona? Jääkö tämä viimeiseksi kouluksi vai löydänkö itseni vielä joskus uudelleen koulun penkiltä? Päätin kuitenkin että olen ansainnut palkinnon, joten joululahjasta ostin itselleni lentoliput portugaliin, lissaboniin. Reissu kestää siis melkein viikon, ja matkalla käyn mutkan Aveirossa karaten-leirillä ( pitää jotain haastettakin olla). Tällä kertaa reissuni on ihan yksin tehtävä.

Reissun häämöttäessä edessä päin on ollut hyvä innoike jaksamaan uusissa haasteissa. Vuoden vaihtuessa erikoissairaanhoidon laki on muuttanut työtäni jonkin verran. Työpaikkani muutui kauemmaksi, kuukausipalkka hiukan parani, ja työmäärä väheni... Voisi siis sanoa että hyvä diili, mutta lopputulosta ei vielä tiedä, aika näyttää sen. Mutta työ on samaa, sitä jota rakastan. Kyllä niin voi sanoa. Myös harrastuksiani rakastan. Nyt olen saanut enemmän aikaa koulun loppumisen jälkeen ja työaikojen muuttimisen kautta. Joten uusia haasteita on itselle alettava suunnittelemaan. Sitä on aikaa siis alkaa haaveilemaan seuraavasta vyöarvosta. Ja kiivaasti olenkin harjoitellut. Alkuvuodesta sain aloitettua lihaskuntoharjoittelua uudelleen kaiken muun harjoittelun lisäksi. Voi sanoa että työpaikan kuntosali on ollut ahkerassa käytössä sen mitä on kerennyt ja jaksanut.

Helmikuu toi  pieniä haasteita vastaan influenssan merkeissä, jolloin jouduin pitämään pitkästi vapaata liikunnasta. Sen huomaa selvästi kun ei ole liikkunut, ja on joutunut syömään kortisoonia moninkertaisesti enemmän kuin aiemmin. Siitä sitten meni kilpirauhanen taas sekaisin ja paino alkoi myös nousta. Onneksi on lääkkeet olemassa, joilla tilannetta saadaan hoidettua.


Oli nautinnollista edeltävänä viikonloppuna päästä harjoittelemaan kolmen viikon tauon jälkeen taas karatea. Olin Talvileirillä Tampereella varalan urheiluopistolla harjoittelemassa Dirk Heenen johdolla. Täysillä en kuitenkaan uskaltanut vielä tehdä, verikokeiden mukaan kun influenssa kun ei vielä ole lähtenyt kokonaan kehostani. Tein kuitenkin sen mukaan mitä kehoni kertoi sopivaksi, hiki siinäkin tuli. Yövyimme naispporukalla hämeenkadulla omenahotellissa. Katsoimme sen halvimmaksi vaihtoehdoksi yöpyä, ja ruokailutkin teimme . . . omalla tavalla. Voisi sanoa että intuitiolla mentiin. Sinne minne nokka näytti mentiin katsoon oliskos siellä ruokaa, ja no minun luonteeni äkkipikaisuus tuli tässä asiassa esille. Kun jos ei päätöksiä tehdä nyt ja heti, niin teen jotain päätöksiä ja sitten mennään sinne päin. Jos matkalla sattuu tulemaan parempia vaihtoehtoja vastaan mennään sitten sinne. No tällä periaatteella me sitten löydettiin koskikeskuksesta japanilainen sushiravintola. Suosittelen lämpimästi sitä paikkaa. Oli tosi hyvää ruokaa, ja sushiravintolaksi kohtuu hintaista. Lounas oli normaalin lounaan hintainen, siihen sisältyi misokeitto ja kahdeksan sushia. Maha tuli täyteen tällä oikein sopivasti. Sillä sitten jaksettiin mennä illataan asti. Samalla reissulla löydettiin kirppis, josta löysin itselleni nahkaisen laukun. Jokaisella aivot tarvitsevat välillä lomaa, ja tämä tapa liikkua on sopivasti rentouttavaa. 
  

 
Harjoittelut ja illanvietot niin varalassa, kuin iltaisin menivät sopivasti minun mieleeni. Reissuista voi nauttia ihan ilman isompia stressejä ihan vain ottamalla sen vastaan mitä eteen tuppaa tulemaan. Tällä samalla ajattelulla lähden portugaliin. Isompia suunnitelmia ei ole mitä Lissabonissa tekisin. Ainoat päätökset joita suunnitelmiini olen tehnyt että kierrän mahdollisimman paljon kaupunkia jalkasin, pyörällä tai paikallisten käyttämillä julkisilla välineillä. Aikaa kun on vaikka kuinka paljon, mutta kuitenkin se on lyhyt aika lopulta. Aveirossa aikani vietän tutustumalla alueeseen ja edustamalla suomalaisia karatekoja niin hyvin kuin vain voin.  

 http://www.delisushi.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti